Lapsen elatuksesta sopiminen

Oikeus elatukseen

Lapsen elatuksesta annetun lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen ja vanhemmilla on velvollisuus elättää alaikäistä lastaan. Vanhemmat vastaavat lapsensa elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa huomioon otetaan heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan. Huoltomuoto tai tapaamisoikeus ei vaikuta vanhempien lakisääteiseen elatusvastuuseen, eikä vanhempien välinen elatusvelvollisuus määräydy suoraan esimerkiksi sen ajan perusteella, jonka lapsi kummankin vanhemman luona viettää. Elatusavun määrän laskemisessa suositellaan käytettäväksi Oikeusministeriön julkaisemaa Ohjetta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (2007:2).

Elatusavun määrä ja suorittamistapa vahvistetaan joko vanhempien keskinäisellä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä. Elatusapu voidaan vahvistaa määräajaksi tai suoritettavaksi eri määräisenä eri ajanjaksoilta. Lastenvalvoja ei määrää sopimuksen sisällöstä vaan sopimusneuvottelut käydään sopijapuolten, vanhempien, kesken. Lastenvalvojan tehtävänä on avustaa vanhempia pääsemään sopimukseen ja laatia vanhempien sopimista asioista täytäntöönpanokelpoinen asiakirja. Jos vanhemmat eivät pääse keskenään sovintoon lapsen elatusta koskevassa asiassa, voidaan asia viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Asia tulee vireille käräjäoikeudelle toimitettavalla kirjallisella haastehakemuksella.

Mikäli vahvistetun elatusavun saamisessa on vaikeuksia tai elatusvelvollisella ei ole elatuskykyä lainkaan tai elatusapu on vahvistettu Kelan täysimääräistä elatustukea pienemmäksi, on lapsi oikeutettu Kelan maksamaan elatustukeen. Hakemus tehdään Kelalle ja liitteeksi tarvitaan lastenvalvojan vahvistama elatussopimus tai oikeuden päätös elatusavusta. Elatustuen myöntäminen ei vapauta elatusvelvollista maksamasta lapselle elatusapua siten kuin sopimuksella tai tuomiolla on vahvistettu. Mikäli avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyttä ei ole vahvistettu, on lapsi tällöinkin oikeutettu Kelan elatustukeen. Täysimääräisen elatustuen määrä 1.1.2019 alkaen on 158,74 euroa kuukaudessa lasta kohden.

Elatusavun määrä tarkistetaan kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin nousua vastaavasti. (Laki eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin (583/2008) Elatusapu nousee 1.1.2019 alkaen 1,5 %. Tarkistus koskee kaikkia voimassa olevia lapsen elatuksesta annetun lain nojalla tehtyjä elatussopimuksia niiden vahvistamispäivästä riippumatta.

Koulutusavustus

Lapsen elatuksesta annetun lain 3.2 §:n mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuvista kustannuksista.

Jos koulutusavustus vahvistetaan ennen kuin lapsi täyttää 18 vuotta, lapsen edustajana toimii lapsen lähivanhempi. Sen sijaan täysi-ikäinen lapsi vaatii koulutusavustusta itse ja voi itsenäisesti asuessaan kohdistaa vaateensa kumpaankin vanhempaansa. Koulutusavustus maksetaan 18 vuotta täyttäneen lapsen omalle tilille.

 

Päivitetty 20.12.2018