Vammaispalvelut

Kuvassa aikuinen opastaa lasta pöydän äärellä selviytymään jostain arjen toimintaan liittyvästä haasteesta.

Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa hankkeessa kehittämistoimilla on tarkoitus vastata koronapandemian myötä korostuneisiin vammaisten henkilöiden ongelma-alueisiin. Kehittämällä digipalveluita ja digitaalisia ratkaisuja, jotta vammaisten palveluiden saatavuus olisi sujuvampaa. Kehittämistoimilla vahvistetaan myös ammattilaisten osaamista ja reagoidaan muuttuneisiin tarpeisiin. 

  

Hankkeen vammaispalveluiden tavoitteena ovat, että mm. matalan kynnyksen toimintamalli tukee asiakkaiden varhaista tunnistautumista, tilanteen arviointia ja riittävien palveluiden koordinointia, kun taas asiakasohjauksessa juurrutetaan yhteistä toimintatapaa Tulevaisuuden sote-keskus hankkeen jälkeen. Omaishoidon asioissa keskitymme ohjaus- ja koulutusmateriaalin suunnitteluun ja käyttöönottoon. Tarpeita olemme kartoittaneet kyselyllä, omaishoitajien tuen tarve ja palvelujen kehittäminen, yhteistyössä Tulevaisuuden sote-keskus hankkeen, hyvinvointialueen, Invalidiliiton ja Lakeuden Omaishoitajat ry:n kanssa. 

 

Hankkeessa kehitetään myös puolesta asiointia, jos sinun on vaikea hoitaa asioitasi, voit antaa läheisellesi tai luottohenkilöllesi suostumuksen toimia puolestasi mm. digitaalisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, apteekkiasioissa ja sosiaaliturvan etuusasioiden hoitamiseen OmaKelassa. 

 

Hankkeessa kehitetään digipalveluita vammaisten palveluihin. Kehitettäviä palveluita ovat digitaalinen kalenteri Vihta, chat, Omaolo ja etävastaanotto. Hankkeessa on myös huomioitu, että digitaaliset palvelut eivät sovellu kaikille, koska monet palvelut edellyttävät digitaalista osaamista ja – välineitä sekä vahvaa tunnistautumista. Palveluiden olisi oltava saavutettavia ja viestinnän selkokielistä. On tärkeää panostaa tiedonkulkuun, jotta kukaan ei jäisi tiedon ulkopuolelle, vaikka tarvitsisi siinä muiden tukea. Hankkeesta on tukea saatavilla digipalveluiden käyttöön niin ammattilaisille kuin asukkaillekin. 

 

Kirsi Mannila
Asiantuntija
Vammaispalvelut
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa –hanke
etunimi.sukunimi@hyvaep.fi