Toimintakeskukset
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella toimii kolme toimintakeskusta Alahärmässä, Kauhavalla ja Lappajärvellä. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti kehitysvammaisia aikuisia.
Toimintakeskukset tarjoavat asiakkailleen monenlaista työtä ja toimintaa kodin ulkopuolella. Toiminnan punaisena lankana on erilaisten aikuisen elämään kuuluvien taitojen harjoittelu ja näiden taitojen avulla mahdollisim-man suuren omatoimisuuden ja itsenäisyyden saavuttaminen omassa elämässä.

Osa toiminnoista on kaikille yhteisiä, mutta jokaiselle annetaan lisäksi mahdollisuus harjoitella asioita omien tarpeiden mukaisesti. Jokaiselle laaditaan omat tavoitteet ja tehtävät valitaan jokaisen omien kykyjen ja valmiuksien mukaisesti. Toiminta sisältää mm. seuraavia asioita:
harjoittelemme aikuisen elämässä tarvittavia kotitaloustaitoja, kuten pöydän kattamista, ruoanlaittoa, siivousta ja pyykinpesua
- seuraamme aikaamme ja ajankohtaisia tapahtumia mm. sanomalehtikatsauksen avulla
- opiskelemme ja kertaamme asioita erilaisten tuokioiden avulla, asiointiharjoittelulla ja retkillä talon ulkopuolelle, kuten kirjastoon, keilaamaan, teatteriin, elokuviin ja seurakunnan leirikeskukseen
- ulkoilemme, jumppaamme ja harrastamme liikuntaa yhdessä
- harrastamme musiikkia, askartelua, pelaamista, lukemista ja kirjoittamista. Meillä on myös selkokielinen kirjallisuuspiiri sekä näytelmäpiiri.
- teemme pieniä puutöitä, kankaanpaino- ja tekstiilitöitä, kudomme kangaspuilla poppanaliinoja ja muita poppanatuotteita, kuten kasseja. Teemme savitöitä ja tuotteita huovutetusta villasta. Teemme tuotteita myös tilauksesta asiakkaan omien toivomusten mukaan.
- teemme alihankintatöitä alueen yrityksille
- hoidamme talon asioita kaupoissa, pankissa ja alihankintayrityksissä
Työntekijöille maksetaan ahkeruusrahaa - palkkaa ahkerasta työstä. Valmistettuja tuotteita on myynnissä toimintakeskuksissa. Toiminta-keskukset ohjaavat asiakkaita myös tuettuun työllistymiseen.
Taitojen ja tarpeiden määrittelemiseksi pyritään jokaiselle asiakkaalle laatimaan palvelusuunnitelma, jossa selvitetään asiakkaan ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut.
Toimintakeskusten perustehtävänä on tarjota asiakkaille perusturvallisuutta sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia. Mukaan haluavat otetaan ilomielin vastaan toimintaan.
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen toimintakeskukset:
Alahärmän toimintakeskus
Alahärmän Toimintakeskus sijaitsee Alahärmän pappilan takana. Toimintaa on viitenä päivänä viikossa ma-to 8 - 16 ja pe 8 - 14.
Toiminassa on mukana 15 kehitysvammaista joiden ohjauksesta vastaa kaksi ohjaajaa ja kaksi henkilökohtainen avustajaa.
Valmistamme erilaisia tuotteita myyntiin omaan myymälään sekä tilauksesta. Alihankintatöitä teemme Härmän Teolle, Powercolle, Skaalalle, Kauhavan Kangas-Aitalle ja Aventurakselle.
Ruoka ostetaan Pitopannusta ja yhtenä päivänä ohjaaja valmistaa ruuan. Toimitilat siivoamme itse. Asiakkaita ohjataan tuettuun työhön mm. Leporannan palvelukodin yleisten tilojen siivous.
Lisätietoja:
Alahärmän toimintakeskus
Vastaava ohjaaja Seija Yliketola
Paapankuja 6 C, 62300 HÄRMÄ
Puh. (06) 484 8025
Lappajärven toimintakeskus
Lappajärven toimintakeskuksen asiakaskunta koostuu kehitysvammaisista ja mielenterveyskuntoutujista. Työtoimintaa on viitenä päivänä viikossa ma-to klo 7 - 15, pe klo 7 - 13.15. Asiakkaita on noin 25, joista osa käy päivittäin, toiset muutamana päivänä viikossa. Toimintakeskus sijaitsee keskustan läheisyydessä. Mm. Kärnänsalmi on lähellä ja sinne on mukava tehdä kalastusretkiä porukalla.

Asiakkaat jakautuvat kolmeen ryhmään ja jokaisella ryhmällä on oma ohjaajansa. Yhden ryhmän työtoiminta perustuu lähes kokonaan alihankintatyöhön Lappajärven Värjäämölle. Kahden muun ryhmän työtoiminta keskittyy pitkälti käsitöihin, askarteluun ja pieniin puutöihin. Lisäksi työtoimintaan kuuluu myös pesulapalvelujen tarjoaminen.
Työtoiminnan lisäksi mielenterveyskuntoutujille tarjotaan ryhmä- ja yksilökeskusteluja.
Lisätietoja:
Lappajärven toimintakeskus
Vastaava ohjaaja Hanne Ukskoski
Harjuntie 2, 62600 LAPPAJÄRVI
Puh. (06) 566 1757
Matinrannan toimintakeskus
Matinrannan toiminnassa on tällä hetkellä mukana kolmisenkymmentä aikuista. Suurin osa heistä on ns. vanhoja kauhavalaisia, mutta osa asiakkaista käy Matinrannassa töissä myös Kortesjärveltä. Henkilökunta koostuu vastaavasta ohjaajasta, kolmesta ohjaajasta ja kolmesta henkilökohtaisesta avustajasta.
Jokaisen asiakkaan tehtävät ja päivän sisältö muotoutuu yksilöllisesti olemassa olevien taitojen ja tavoitteiden mukaisesti. Päivän aikana ohjelmassa voi olla erilaisia työtehtäviä kuten alihankintatöitä, siivous- tai keittiötehtäviä tai erilaisia käsitöitä. Lisäksi kaikille on tarjolla musiikkia, jumppaa, uintia, opetustuokioita sekä ns. päivätoimintaa. Ryhmiä ei ole tiukasti jaettu, vaan jokaisella on mahdollisuus joustavasti osallistua tarpeen ja tilanteen mukaan sopivaan toimintaan.
Kaiken toiminnan perusajatuksena on omatoimisuuden tukeminen, sosiaalinen kanssakäyminen ja mahdollisimman itsenäinen aikuisuus. Matinranta haluaa olla mukana tukemassa aikuisuutta vahvistaen luottamusta omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin.
Lisätietoja:
Matinrannan toimintakeskus
Joupinsola 1 F 22-23, 62200 Kauhava
Puh. 040 354 2585, 050 321 8473